Uudelleen Venetossa

Meillä on tällä matkalla lennot Venetsiaan ja Venetsiasta, koska se oli edullisempi reitti kuin lentää Firenzeen. Emme kuitenkaan halunneet tehdä niin, että Firenzestä riennetään suoraan Venetsian lentoasemalle, vaan säästimme pari Venetsia-päivää tänne loppuun. Kävimme Padovassa, joka on puolen tunnin junamatkan päässä, ja kuljeskelimme myös vielä Venetsiassa sellaisilla alueilla jotka olivat vielä käymättä.

Tämänkertainen hotellimme ei ole kanavan rannalla, vaan mantereella, lentoasemalle vievän tien vieressä Mestressä, joka on Venetsian naapurikaupunki. Se on enimmäkseen teollisuusaluetta, ei kovin kaunista, mutta on Mestressäkin vanha kaupunkikeskusta, muutama piazza ja niiden ympärillä monentyylisiä vanhoja taloja. Täällä on myös rautatieasema, jonka palveluja olemme käyttäneet. Firenzen junasta jäätiin pois Mestren asemalla ja sen kautta käytiin junalla siellä Padovassa.

Padova on näitä ikivanhoja Italian kaupunkeja; Padovan yliopisto on perustettu jo 1200-luvulla, ja siellä on opiskellut mm. Galileo Galilei. Padova on näyttämönä Shakespearen näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään, ja netistä löysin Anna-lehden artikkelin, joka on otsikoitu "Padova, Venetsian kuvankaunis naapuri". Epäilen, että artikkelin kirjoittaja ei ole itse käynyt Padovassa, on nähnyt vain joitakin kaupungin PR-kuvia. Olen innokas vanhojen kaupunkien ihailija, mutta minusta Padova ei ollut kaunis. Talojen ulkoseinät olivat rapistuneita ja likaisen mustia, ja vanhojen talojen välissä (suojelualueen ulkopuolella) oli 60- ja 70-luvun taloja, joiden suunnittelija ei ollut oikein miettinyt yhteensopivuutta ympäristön kanssa. Sitä paitsi  minulla oli tuoreessa muistissa Pisa, johon olen todella ihastunut, ja Padova hävisi kilvassa kirkkaasti. Mutta Padova on kaupunki, jolla on pitkä kunniakas kulttuurihistoria. Tuo Veneto tuossa otsikossa muuten tarkoittaa tätä maakuntaa, johon Venetsia ja Padova kuuluvat, Firenze taas kuuluu Toscanan maakuntaan.

Toisen Venetsian-päivän jätimme varapäiväksi, jos vaikka Padovan-päivänä sattuisi satamaan tai muuta. Ei satanut, ja tänään meillä oli vielä aikaa käydä Venetsian keskustassa. Hotellin luona on pysäkki, josta pääsee bussilla Venetsian kaupungin laitaan Piazzale Romalle, edestakainen lippu maksaa 1,50 €. Kävelimme siitä Canal Granden länsipuolelle viitoitettua reittiä kaupungin eteläreunaan Santa Maria della Salute -kirkolle. Oli tosi mukavaa kävellä taas kapeita katuja ja nähdä uusia aukioita eli campoja. Taas löytyi uusia näkymiä kuvattaviksi. Huomasi selvästi, että turistit liikkuvat enemmän Canal Granden itäpuolella. Tämänpäiväisellä reitillä ei ollut mitään tungosta, vaikka jonkin verran kulkijoita olikin. Myös kauppoja oli paljon vähemmän kuin toisella puolella kanaalia.

Accademian silta

Santa Maria della Salute

Nyt on keskiviikko, ja huomenna aamupäivällä lähdetään kotimatkalle. Matka on ollut antoisa: kahden viikon ajan on nähty paljon hienoa taidetta, upeita rakennuksia ja näkymiä, historian humina on tuntunut ympärillä Italian vilskeen lisäksi. Raakel kirjoitti kommentissaan Facebookissa: "Tällaisen katsomisen ja kokemisen runsaus vie varmaan paljon energiaa", ja se on ihan totta, vaikka en sitä aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Nyt on kyllä väsynyt olo, ja tuntuu mukavalta palata Suomeen ja Pohjois-Karjalan rauhaan.

Back in Veneto

Planning this trip we noticed that it is cheaper to fly to and from Venice than Florence. So now we came back to Venice and spent a couple of days here before going home.  This time our hotel is not by the Canal Grande but on the mainland, in the neighbouring town Mestre, by the airport road. 

From here we took a train to Padova. It is an old town with great cultural history, the Padova University was founded in the 13th century. However, I didn't like it as much as Pisa, because it is much uglier and the houses are dirty and worn down. 

The last day in Venice we walked in town again, in areas we hadn't seen the previous week. Again we saw beautiful and interesting sceneries, but two weeks of great sightseeing and  marvellous art is getting a bit overwhelming. Though I'm happy about this experience, just now I'm looking forward to peaceful Finland and Joensuu.

 

Palatseja ja kirkkoja

Firenzen historiallinen keskusta ei ole kovin suuri alue. Kun hotelli on rautatieaseman tuntumassa, kaikki tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä. Harmi, ettei ole askelmittaria mukana, olisi mukava tietää paljonko näinä päivinä on tullut käveltyä.

Lauantaina otettiin kohteeksi Palazzo Pitti. Se on Oltrarnossa eli Arnon takana duomosta katsottuna. Se oli aikoinaan köyhän väen asuinaluetta, sellaisten joilla ei ollut varaa omaan palatsiin. Mutta sitten (1400-luvulla) pankkiiri Luca Pitti rakensi sinne komean talonsa. Pittin perilliset eivät selvinneet rakennusveloista ja tekivät aikanaan konkurssin, ja eikös vain tämä Medicin porukka, jolla oli näppinsä kaikessa muussakin, ostanut talon Pittin perillisiltä. Taloa laajennettiin ja komistettiin, ja nykyään se minun mielestäni muistuttaa aika paljon Itävallan keisarien Schönbrunnia. Medicit myös rakennuttivat katetun käytävän Palazzo Vecchiosta (hallintorakennus, jossa oli myös asuntoja) Uffizin ja Ponte Vecchion kautta Palazzo Pittiin. Näin perheellä oli suojaisa kulkuyhteys työpaikan ja eri asuntojen välillä, ei tarvinnut altistua sateelle eikä paahteelle eikä joutunut tekemisiin rahvaan kanssa. Sana "uffizi" on muuten sukua sanalle "office", nykyinen taidegalleria on alkuaan ollut toimistorakennus.

Medicin suku keräsi vuosisatojen aikana valtavan määrän taideteoksia, ja suvun viimeinen jäsen Anna Maria Lodovica lahjoitti kokoelman Firenzen kaupungille. Uffizi-gallerian lisäksi tauluja on  riittänyt Palazzo Pittinkin seinät täyteen. Yksityiskäytävän seinillä on kuulemma mm. tunnettujen taiteilijoiden omakuvia, mutta käytävä ei ole yleisölle avoin, sinne pääsee vain joskus opastetuille kierroksille.

Palazzo Pittissä itse huoneetkin ovat taideteoksia. Erityisesti kattojen maalaukset ja koristelut ovat kokoelma sinänsä. Minä taisin useampaan kertaan huokaista "voi mahoton!", kun astuin sisään uuteen huoneeseen. Tässä on kuvia Palazzo Pittistä.

Osa huoneen katosta

Osa kattomaalauksesta

Osa koko huoneen kiertävästä freskosta

Botticelli: Madonna ja lapsi

Palatsiin kuuluu lisäksi puisto, joka tunnetaan nimellä Bobolin puutarha. Sekin on tietysti alansa huippua ja parasta mitä rahalla saa. Siellä on amfiteatteri, suihkulähteitä, tekojärvi, sypressikuja, rakennettu luola ynnä muuta. Puisto on rinteessä, jonka kiipeäminen panee puuskuttamaan. Puiston reunalla on posliinimuseo, jonka pihalta on komeat näköalat sekä kaupunkiin että maalaisempaan maisemaan. Bobolin pääsylipulla pääsi myös viereiseen Bardinin puutarhaann, joten kävimme sielläkin, mutta se oli paljon vaatimattomampi.

Palazzo Pitti

Tässä kaupungissa puistot ovat yksityisiä; niihin on pääsymaksu tai sitten niihin ei pääse ollenkaan. Tuntuu oudolta, että kauniista luonnostaan kuulussa Toscanassa vihreys ja kukat suljetaan pois ihmisten ulottuvilta. No, siihen aikaan kun tämä kaupungin keskusta on rakennettu näin tiheästi, ei puistoista ja luonnosta ole ajateltu samalla tavalla kuin nykyään. Toisaalta meillä on havaintoja vain historiallisesta keskustasta, uudemmilla asuinalueilla tilanne on luultavasti toinen.

Tänään sunnuntaina tuntui, että innokkailta turisteilta on jo puhti vähissä. Kuljeskeltiin vähän laiskasti kuvaamassa aikaisemmin huonosti kuvattuja paikkoja. Yhden markkinapaikan laidalla on hauska possupatsas. Tarina kertoo, että kun silittää sian kärsää, pääsee toisenkin kerran Firenzeen.  Kärsä on silityksesta kiiltävä. 

Yksi tärkeä paikka, joka oli vielä käymättä, oli tuomiokirkko, duomo. Ulkoapäin se on nähty moneen kertaan, mutta sisällä käytiin vasta tänään. Duomon ulkoseinät ovat graafiset ja koristeelliset, sisäpuoli on aivan erityylinen. Monissa katolisissa kirkoissa seinät ja katto ovat täpötäynnä kuvia, veistoksia, kultauksia ja koristeita, mutta Firenzen Duomo on luterilaisen yksinkertainen. On tietysti niin, että tämä kirkko on valtavan suuri, sinne mahtuu 30000 henkeä (kolmekymmentätuhatta, ei kolmetuhatta). Siellä on seinissä ja katossa niin paljon pinta-alaa, että se ei helposti täyty. Turistien paljoudesta huolimatta vaikutelma kirkosta oli arvokas ja rauhoittava.

Firenzen tuomiokirkko

Kävimme myös toisessa kirkossa, Santa Maria Novellassa, joka on lähellä hotelliamme. Sekin on suuri, rauhallinen ja selkeä. Pohdittiin sitä, miksi Firenzessä on paljon niin suuria kirkkoja. Aikoinaan, kun kirkon valta ihmisten elämään on ollut nykyistä suurempi, ihmiset ovat käyneet enemmän kirkossa. Toisaalta suuren kirkon rakentaminen on rakennuttajan vallan ja vaurauden näyttämistä samalla tavalla kuin palatsinkin rakentaminen. Tosin kirkon rakentaminen on saattanut kestää vuosisatoja, mutta loppuun se on pyritty saattamaan. 

Santa Maria Novella

Pari huomiota Firenzen liikenteestä. Täällä kulkee sähköbusseja, osa takseista on sähköautoja ja taitaa niitä olla yksityisilläkin. Keskustan kapeilla kaduilla ihmiset kävelevät missä sattuu, ja aina ei turisti ole selvillä, onko juuri sillä kadulla autoliikennettä vai ei. Muutaman kerran on käynyt niin, että kun luulee olevansa kävelykadulla, äänetön sähköauto onkin hiipinyt taakse ja töräyttää torvea niin että kävelijä säikähtää pahan kerran. Tämän äänettömän autoilun vastapainoksi torvien soittaminen on ilmeisesti monella kuskilla oleellinen osa autoilua. Hotellihuoneen edessä olevalta kadulta kuuluu lähes tauoton torventoitotus aina kun on autoliikennettäkin. 



Palaces and churches

Palazzo Pitti is a vast palace behind the Arno (seen from the duomo). That used to be residential area for people who were too poor to get a palace of their own, until Luca Pitti, a banker, built a great house there. After his death his family couldn't pay all the debts caused by the building, and so the Medici family bought the house. It was reconstructed bigger and grander and they also made an inside corridor from Palazzo Vecchio to Palazzo Pitti, so that they didn't need to meet common people on the way home from the office.

Nowadays Palazzo Pitti is a museum full of art. As you can see in the photos, the walls are literally filled with pictures, and also the ceilings are pieces of art as such. There is a large park around the palace. I was surprised to see that in Florence parks are not open to public, they are either private and closed or you have to pay an entrance fee. 

Today we also visited two grand churches, the duomo and Santa Maria Novella. The duomo is very dignified and calm inside, not packed with statues and decorations like so many other Catholic churches. It is also incredibly big, I read somewhere that  there is room for thirty thousand people. The graphic marble design on the walls of the churches it typical of Florence.

Pisassa

Tänään käytiin päiväseltään Pisassa. Sinne on Firenzestä noin tunnin junamatka Livornoon menevällä junalla. Toscanan kauniita maisemia ei junasta juurikaan nähnyt, radanvarressa oli rumia rakennuksia ja pusikkoa, jotka peittivät enemmät näköalat. Mutta muuten tähänastiset kolme junamatkaa Italiassa  ovat olleet positiivisia kokemuksia.

Pisaan mennään katsomaan kaltevaa tornia. Mutta se on viehättävä kaupunki muutenkin: vanhoja kauniita rakennuksia Arno-joen molemmin puolin. Yliopistokin näyttää olevan. Ja se tuomiokirkko viittaa siihen, että jo kauan sitten Pisa on ollut merkittävä paikka. Kirkko on suuri ja kaunis, valkoisena hohtavaa marmoria, vierellään pyöreä kastekappeli ja se pylväin koristettu torni, joka alkoi kallistua jo rakennusvaiheessa. Sora- ja savipohja ei ollut riittävän tukeva raskaalle kapealle tornille. Myös kirkkokompleksin muut rakennukset ovat kallellaan, mutta vähemmän kuin torni. Torni on valmistunut vuonna 1350; vuonna 2008 sen asento on saatu vakautettua nykyiseen kaltevuuteen ja sen pitäisi nyt pysyä siinä tilassa ainakin 200 vuotta. 

Yksi yliopiston rakennuksista

Pisan kaupunki kukoistaa tai kaatuu tornin mukana. Kalteva torni on kuriositeetti ja monet tulevat sitä sen takia katsomaan. Mutta kirkko torneineen on todella kaunis, tänne kannattaisi tulla vaikka torni olisi suorassakin.

Torniin pääsee kiipeämään sen sisällä olevia kierreportaita pitkin. Ylhäällä on näköalatasanne, josta lienee hyvät näköalat - emme käyneet siellä.

Tornia ei kannata kuvata kovin läheltä. Kun kameraa joutuu kallistamaan ylöspäin, optiikka vääntää tornin suoraksi, ja kuvassa kaltevuus ei ole läheskään sama kuin paljain silmin katsottuna. Kun menee kauemmas (kirkkoaukiolla on kyllä tilaa), kuvat näyttävät samalta kuin todellisuuskin. 

Parin sadepäivän jälkeen tänään oli kaunista ja lämmintä, vähän yli kaksikymmentä astetta varjossa. Aika moni näköjään kuitenkin oli sitä mieltä, että paksu toppatakki on sopiva ulkoiluasu. Ehkä tämä lämpötila tuntuu viileältä, jos on kesäkuukaudet elänyt neljänkymmenen asteen tuntumassa. T-paitasillaan tarkeni vain muutama arktisista oloista tullut turisti.

Tämä nykyinen majapaikkamme Firenzessä, Hotel Berna, on aika persoonallinen. Se on hyvin lähellä rautatieasemaa, yhden porraskäytävän kerrostalossa, jossa joka kerroksessa on pieni hotelli tai bed and breakfast -paikka. Bernassa on kymmenen huonetta ja siis enimmillään parikymmentä asiakasta. Hotellin sisustus astioita myöten näyttää kirppariantiikilta, koriste-esineitä on paljon ja tyyli on sellainen, että itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Vaikka meidän huoneessa kalusteet ovat ajan hampaan kaluamia, verhot ovat upeat. Erilaisia sinisen sävyjä ja kullanvärisiä kukkakuvioita, jotka on kudottu kankaaseen, ei painettu (en tiedä mikä on tekstiilitekninen termi). 

 Hotellin johtaja on nuori, puhelias ja kovaääninen nainen. Hän näyttää tekevän tosi pitkiä työpäiviä: hän on aamiaisella seurustelemassa asiakkaiden kanssa ja iltamyöhällä ottamassa vastaan myöhäisiä tulijoita. Aamiaishuone on niin pieni, että asiakkaiden aamiaisaikoja on porrastettu, koska vain 10 - 12 henkeä sopii yhtäaikaa pöytien ääreen.  

 

In Pisa 

Today we made a day trip to Pisa. Travelling by train in Italy is really nice, but we couldn't see any lovely Tuscan scenery from the train window, because the railway was flanked by ugly warehouses and  bushes.

Pisa is a beautifut town with lots of great old buildings. And of course the cathedral with its famous leaning tower.

In our opinion it was a warm summer day, 24 degrees, but quite a few people were wearing thick quilted jackets. I wonder why, we were quite happy in our t-shirts. But then we come from (nearly)  arctic area...

Our hotel in Florence is an interesting one. It is a small hotel with only ten rooms, run by a young woman who likes to spend time and talk with her customers. She has furnished and decorated the hotel with funny flea market things.

Firenzessä 27.10. - 3.11.

Siirryimme Venetsiasta Firenzeen toissapäivänä, tiistaina.  Matkustimme Bolognan kautta, matka kesti nopealla junalla pari tuntia. Bolognan ja Firenzen välillä kuljettiin Apenniinien vuoriston läpi; pitkiä tunneleita oli monta peräkkäin, välillä vain sekunniksi tultiin päivänvaloon.

Firenzessä on aivan toisenlainen tunnelma kuin Venetsiassa. Täällä on leveät kadut ja vilkas liikenne, autoilijat soittavat herkästi torvea. Venetsiassa kuljettiin kävelyvauhtia kapeita kujia pitkin. Venetsiassa myös oltiin osa turistilaumaa. Täällä on elämä jotenkin normaalimpaa, kadulla kulkijat ovat pääasiassa paikallisia, jotka käyvät töissä ja kaupassa ja liikkuvat muilla arkiasioillaan.

Tiistain iltapäivällä "otettiin kaupunki haltuun" eli kierreltiin keskustan alueilla. Hotellimme on aivan lähellä rautatieasemaa ja keskustan tärkein piste eli tuomiokirkko (duomo) on myös lyhyen kävelymatkan päässä. Duomo on valtavan suuri, siellä ei ole vielä käyty sisällä, mutta melkein joka kerta siitä ohi kulkiessa on täytynyt napsaista jokunen kuva. Silloin tiistaina kuljettiin kirkon ohi Palazzo Vecchion ja Uffizi-gallerian luona olevalle Piazza della Signorialle. Siinä on eräänlainen taidenäyttely siinäkin, useita patsaita joiden joukossa on Neptunuksen patsas ja Michelangelon David-patsaan kopio.

Keskiviikkona sitten käytiin Uffizissa sisällä. Olimme etukäteen ostaneet liput netin kautta ja säästyimme jonotukselta, mutta vähän monimutkaista se sisäänpääsy oli sittenkin. Nettivarauksen sai vaihtaa pääsylipuksi vasta kymmenen minuuttia ennen varaukseen merkittyä sisäänpääsyaikaa. Lipputoimisto oli pihan toisella puolella, sisäänkäynti toisella puolella. Turvatarkastus oli kuin lentoasemalla. Uffizin kokoelma on mittaamattoman arvokas, sitä on Medici-suku kerännyt satojen vuosien aikana ja lopulta sammuvan suvun viimeinen jäsen lahjoitti kokoelman Firenzen kaupungille 1700-luvulla. Siellä on antiikin Rooman ja Kreikan ajoilta olevia patsaita ja sarkofageja, upeita alttaritauluja ja muita uskonnollisia maalauksia, mutta myös esimerkiksi Botticellin Kevät ja Venuksen syntymä, muutamia Leonardo da Vincin ja Caravaggion töitä ja muita taideaarteita. Museossa saa valokuvata ilman salamavaloa.

Gentile da Fabriano: Adoration of the Magi, alla yksityikohta

Botticelli: Venuksen syntymä

Botticelli: Kevät

Leonardo da Vinci: Marian ilmestys

Tizian: Urbinon Venus

Toinen taidemuseo, johon meillä myös oli online-liput, on Galleria dell' Accademia. Sinne haluttiin nimenomaan sen alkuperäisen David-patsaan takia. Jos Uffizissa varauksen vaihtaminen lipuiksi oli tökkinyt vain vähän, Accademiassa päästiin jo lähelle italialaista sujuvuutta. Kävimme jo edellisenä päivänä katsomassa paikan ja kysäisimme ovivahdilta, miten online-lippujen kanssa menetellään. Lippujen etukäteen varaamista mainostetaan sillä, että silloin voi ohittaa jonot ja mennä suoraan sisään. Nyt meitä kuitenkin kehotettiin tulemaan paikalle puolta tuntia ennen sovittua aikaa, ja niin me sitten liput lunastettuamme jonotimme oven ulkopuolella lähes puoli tuntia. Onneksi ei satanut kuten myöhemmin päivällä. No, sisään päästiin ja turvatarkastus sujui mukavan suurpiirteisesti. Täälläkin oli paljon kirkkotaidetta ja patsaita, joiden piirtämistä opiskelijat käyvät harjoittelemassa. Mutta kyllä museon vetonaula on se David. Patsas on aivan samanlainen kuin se Palazzo Vecchion luona oleva, mutta kun se on sisällä salissa korkealla jalustalla, kupolin alla ja kauniisti valaistuna, se näyttää paljon paremmalta kuin ulkona.

Davidin jälkeen tehtiin vielä aika pitkä kävelylenkki. Santa Crocen kirkko matkan varrella on suuri rakennus, jossa on monen merkkihenkilön hauta tai ainakin muistomerkki: Michelangelo, Leonardo da Vinci, Giacomo Rossini, Machiavelli, Dante ja Galileo Galilei.

Michelangelon muistomerkki

Galileo Galilein muistomerkki

 
Kirkko on lähellä Arno-joen rantaa. Toisessa maailmansodassa pommit tuhosivat kaikki muut Arnon yli johtavat sillat paitsi vanhimman, Ponte Vecchion.  Se onkin seissyt paikallaan jo 1300-luvulta  asti. Sillalla on aina ollut kauppoja ja verstaita, nykyään siellä on vieri vieressä kultasepänliikkeitä. Kuljimme siltaa pitkin mutta ostokset jätettiin tekemättä.

Ponte Vecchio

Ponte alle Grazie

Florence, October 27 to November 3

We left Venice for Florence two days ago. We travelled by a fast train via Bologna, it took only a couple of hours. 

This city is completely different from Venice. After the narrow alleys and walking areas of Venice, the streets here seem wide and busy. And in Venice almost all the people looked like tourists, here life is more normal: people going to work or school or shopping and other everyday things. 

The historical centre of Florence is not very large. Our hotel is close to the main railway station and also close to the duomo. The most famous art galleries are not far either. Uffizi Gallery was to me a dream come true. In the pictures above there are some of the treasures in this vast gallery. On our trips we like to see museums, especially art museums, and Florence is a wonderful place for people like us.

In Galleria dell' Accademia we wanted to see David by Michelangelo. There are two copies of this statue outside, on Piazza della Signoria and Piazza Michelangelo, but somehow this one in the gallery looked best: on a pedestal, below a cupola and beautifully illuminated.

Florence, like so many other cities, was built on river banks. The river Arno is crossed by several bridges. The only bridge that survived the second world war was the oldest, Ponte Vecchio, with its workshops and upstairs corridor for the rich Medici family.

Täällä kesä jatkuu

 Nyt on maanantai 26.10. ja olemme viimeistä päivää Venetsiassa. Sää on ollut näinä päivinä aurinkoinen ja kaunis. Säätietojen mukaan varjolämpötila on noin 17 astetta, mutta auringonpaisteessa tuntuu suorastaan kuumalta.

Tänään käytiin Muranossa, lasisaarella. Siellä on 1200-luvulta lähtien puhallettu lasia; nykyään siellä ei kai enää valmisteta käyttölasia, mutta koriste-esineitä, valaisimia, koruja ja taidelasia tuotetaan valtavat määrät. Venetsiassa näyttää vähintään joka kolmas kauppa myyvän Muranon lasiesineitä (osa niistä on kuulemma valmistettu kaukoidässä). Siellä saarellakin oli kadunvarret täynnä lasimyymälöitä, joissa oli todella upeita valaisimia ja muita lasiteoksia; joka paikassa vain oli valokuvaus kielletty, joten laitan tähän ainoastaan kuvat meidän hotellin Murano-valaisimista. Seinällä oleva kukkakimppu on meidän huoneesta, kattokruunu ala-aulasta.

Tätä Hotel Marconia voisin vähän kehua. Aikaisemmin tuli jo todettua, että ulkokuori on vähän rapistunut, mutta sisäpuolessa ei ole moittimista (no, hissi olisi joissakin tapauksissa hyödyllinen...). Huoneet ovat hyvässä kunnossa ja kylpyhuonetta on ihailtu erityisesti. Sisustus on hyväkuntoinen, kaunis ja käytännöllinen. Vettä tulee sillä tavalla kuin käyttäjä haluaa, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Ravintolaa hotellissa ei ole, vain aamiaistarjoilu, mutta sadan metrin säteellä hotellin ulko-ovelta on ruokapaikkoja valittavaksi asti.

Lähiravintoloissa on syötykin muutaman kerran. Täällä on vahvistunut sellainen jo aiemmin huomattu asia, että erityisesti aasialaiset maahanmuuttajat ovat tarjoilijoina ja ravintolanpitäjinä ystävällisempiä kuin eurooppalaiset. Onneksi ravintoloiden henkilökunta näyttää olevankin enimmäkseen Intiasta tai Bangladeshistä tai muualta sieltäpäin. Hyviä tyyppejä.

Venetsia on erikoinen ja mielenkiintoinen kaupunki. Täällä asumisessa on kyllä taatusti omanlaisiaan haasteita. Iso autoton alue edellyttää asioiden toimittamista eri tavalla kuin mihin nykyihmiset yleensä ovat tottuneet. Kaikki talot ovat vanhoja ja vaikka asuntoja on tietysti modernisoitu, niihin ei varmaan saa kaikkia mukavuuksia mitä asukkaat haluaisivat. Kaupungin asemakaava on täysin tolkuton. Muutamaan turistien suosimaan paikkaan on merkitty kulkureitti tienviitoilla, mutta silläkin reitillä saattaa olla jokunen hädintuskin metrin levyinen kuja ja jos ei silmä tarkkana seuraa opasteita, eksyy helposti. Osoitteita ei merkitä kadunnimi + talonnumero -systeemillä vaan talot on numeroitu kaupunginosittain. Äskeisen ravintolan osoite näytti olevan San Polo 755. Millä logiikalla talojen numerointi kaupunginosassa etenee, sitä en tiedä. Monesti on nähty tuolla pikkukatujen sokkeloissa eksyksissä olevia ihmisiä, jotka matkalaukkuineen etsivät hotelliaan. Ja jos saapuu Venetsiaan ensimmäistä kertaa pimeän aikaan, perille löytäminen on vielä vaikeampaa.

Näin lokakuun lopussa turistisesonki on jo hiljentynyt, mutta kyllä täällä vieläkin on porukkaa tungokseen asti. Millaista lienee heinä-elokuussa, kun väkeä on paljon enemmän ja lämpötila huitelee varjossakin yli kolmenkymmenen asteen? Olen lukenut jonkun valittaneen pahasta hajusta, mutta ei ainakaan nyt ole haissut  mädäntyneelle eikä homehtuneelle.

Vaikka talojen ulkoseinät saattavat olla rapistuneita, löytyy silti kauniita yksityiskohtia. Ihan oma lukunsa ovat tietysti Canal Granden rannoilla seisovat palatsit, jotka on rakennettu siihen varta vasten omistajansa varallisuutta ja asemaa julistamaan.

    Myös gondoleissa on upeita yksityiskohtia. Niitä ihailee silkkihaikarakin.

Kaltevia torneja on muuallakin kuin Pisassa. Kuvasta on perspektiivivääristymät korjattu, ja torni on todellakin näin kallellaan.

Campo Santa Maria Mater Domini

The summer is not over yet

It is Monday, 26 October, and this is our last day in Venice this time, but we are coming back here in a week. The weather has been nice and sunny, according to the weatherman 17 degrees, but feels much warmer. 

Today we visited Murano, the glass island, where they have made glass since the 13th century. They still produce a lot of designed glass, jewellery, lamps and all kinds of decorations. The island was full of glass shops, and all of them had signs: No photos. But we enjoyed looking.

Venice is a very interesting and peculiar city. Living here must be challenging in many ways. No cars around, that means a lot of walking and carrying. All the buildings are old, and because this is a Unesco world heritage area, no big changes can be done. Modernization must not be shown outside. Our hotel looked a bit shabby outside, but the inside was in good condition and our room had a nice modern bathroom. However, there was no lift in the building.

It's late October, and the busiest tourist season is over, but still there are quite a lot of tourists strolling around. I wonder what it's like in July and August.

In Venice we spent our time walking, looking around, enjoying the scenes and taking photographs. We didn't go to museums, there's going to be a lot of that in Florence.

 

Tämä on Timon ja Linnean matkablogi Venetsian ja Firenzen seudulta syksyllä 2015. Mainittujen kaupunkien lisäksi meillä on tarkoitus tehdä päiväretki ainakin Pisaan ja Padovaan, saa nähdä käydäänkö muualla.

There is an English summary at the end of  each article.


Venetsia 22.10. - 27.10.

Saavuimme Venetsiaan Marco Polon lentoasemalle torstaina iltapäivällä. Venetsia on autotonta aluetta, joten linja-autolla pääsisi vain kaupungin reunalle, vesibussi eli vaporetto sen sijaan vie matkustajat kaupungin sydämeen. Terminaalista johtaa katettu käytävä vaporettolaiturille. Kolmen vartin venematkan jälkeen nousimme maihin Rialton laiturilla, josta oli parisataa metriä hotelliin. Vuosien mittaan on kantapään kautta opittu jotakin hotellin valinnasta. Jos mahdollista, kannattaa varata majoitus sellaisesta hotellista, jonne pystyy menemään omin avuin julkisella kulkuneuvolla jättäytymättä taksikuskin armoille. Venetsiassa se merkitsi meille sitä, että hotelli ei saa olla jossakin katusokkelon sydämessä kaukana vaporetton laiturista. Meidän hotellimme on Canal Granden varrella, Rialton sillan kupeessa. Löytyi tosi helposti eikä laukkuja tarvinnut pitkää matkaa rullata, tosin piti mennä sillan portaat ensin ylös ja sitten alas.

Hotelli Marconi on ulkokuoreltaan vähän rähjäinen, mutta sisältä hyväkuntoinen ja arvokkaasti vanhahtavan tyylinen.

Venetsia on Italian saappaan tyvessä, Adrianmeren pohjukassa. Adrianmeri on Välimeren lahti, joka on Italian itäpuolella, Italian ja Balkanin niemimaan välissä. Venetsia on rakennettu saarille, ja siinä on sen viehätys ja ongelma. Vesi on läsnä koko ajan, se nousee ja laskee, ja koko kaupunki on hitaasti vajoamassa mereen. Kartalla Venetsian keskusta on iso saari, jonka halkaisee Canal Granden kysymysmerkin muotoinen uoma. Canal Grande on ikään kuin pääkatu, johon liittyy suuri määrä pienempiä kanaaleja, ja liikenne hoidetaan erilaisilla veneillä. Normaalejakin katuja on, ne ovat yleensä kapeita ja kulmikkaasti mutkittelevia. Vähän väliä on portaita ja kanavien yli vieviä siltoja. Kaikki kadut ovat kävelykatuja, pyörillä kulkevat vain lastenrattaat, käsikärryt ja matkalaukut. Edes polkupyöriä ei näy.

Katujen sokkelo on todellinen labyrintti. Kulkijan suunnistamista helpotetaan sillä tavalla, että risteyksissä on tienviittoja suosituimpiin kohteisiin kuten Rialtoon, San Marcoon eli Pyhän Markuksen kirkkoon ja torille tai Piazzale Romalle, joka on saaren ainoa parkkipaikka mantereelta tuleville autoille. Tulopäivänä torstaina kiertelimme tässä lähistöllä ottamassa tuntumaa suunnistamiseen. Lähistöllä olevalla kalatorilla oli silloin jo myynti lopetettu, mutta kävimme siellä uudelleen perjantaiaamuna.

 Perjantaina vaelsimme täältä Rialton sillan luota Pyhän Markuksen aukiolle. Matkalla oli joka kulman takana kuvaamiseen houkutteleva näkymä, joten aikaa kului. Perillä todettiin, että Venetsian suosituimmassa kohteessa oli samanlainen tungos ja härdelli kuin Roomassa Pietarinkirkon edustalla. Kirkkoon ei tarvita pääsylippua, mutta sisään menijöiden jono oli niin pitkä, että siihen ei huvittanut liittyä. Päätettiin tulla uudestaan seuraavana aamuna. Alhaalta paistava aurinko valaisi kuitenkin piazzan rakennuksia kauniisti, joten ei se turha ollut tämäkään käynti. Kirkko on osaksi rakennustelineiden peitossa, mutta julkisivun kullatut maalaukset olivat näkyvissä ja säihkyivät ja säkenoivät ilta-auringossa.

Venetsiassa käy paljon päiväturisteja, enimmäkseen kai risteilyalusten matkustajia. Paljon näytti olevan japanilaisia, paljon kuulosti olevan myös amerikkalaisia. Neljän ja viiden välillä ihmisvirta selvästi vei pois kirkon aukiolta, mutta kyllä vielä myöhemminkin kapeilla kaduilla oli aikamoinen vilinä.

Lauantaiaamuna sitten lähdettiin liikkeelle yhdeksän aikoihin, kirkko avataan puoli kymmeneltä. Nyt ei pysähdelty ottamaan kuvia, ja uskomatonta kyllä, matkaan kului vain kymmenen minuuttia. Edellisenä päivänä oli ihmetelty aukiolle kasattuja penkintapaisia, ne olivat vähän kuin toripöytiä mutta matalampia ja pinnaltaan hyvin kuluneita. Niiden funktio selvisi aamulla. Nousuvesi oli levittänyt piazzalle vesikerroksen, joka paikoin näytti yltävän puolisääreen asti (joillakin oli pitkävartiset kumpparit jalassa). "Toripöydät" oli aseteltu peräkkäin niin että niistä muodostui jalkakäytävä vesikerroksen yläpuolelle ja ihmiset pystyivät kävelemään kuivin jaloin kirkkoon.

Kirkkoon menijöitä oli nytkin jonoksi asti, mutta jono eteni nopeasti. Kuuluisa Pyhän Markuksen kirkko oli kuitenkin sisätiloiltaan meille pettymys. Olin odottanut jotain samantapaista kuin ulkopuoli, mutta lieneekö niin että ulkoseinät on puhdistettu, sisätiloissa se työ on vielä edessäpäin. Joka tapauksessa kirkon sisäseinät olivat tummuneet, marmori oli likaisen väristä ja myös kattomaalausten kultaukset himmeitä ja elottomia. Marmoriseinissä näkyi ruskehtava poikkiraita samalla kohdalla ympäri kirkon, päättelimme sen olevan jonkin menneen tulvan vedenpinnan jättämä jälki. Sisällä kirkossa valokuvaaminen oli kielletty, ja sen lisäksi oli erikseen kielletty selfiet! Lieköhän niin, että kaikki eivät ole ymmärtäneet selfiekuvaamisen olevan myös valokuvausta?

Gondolit ovat Venetsian symboli, ja gondoliajelu on yhä turistien suosiossa.

Rialton silta

Summary

This is Timo and Linnea's blog about our trip to Italy in autumn 2015. We are going to stay mainly in Venice and Florence but visit also Pisa and Padova.

Venice, October 22 to 27

We flew from Helsinki to Venice and took a waterbus, vaporetto, to our hotel; as you no doubt know, the center of Venice is a car-free area. Our hotel was easy to find: by the Canal Grande, next to the Rialto bridge. The city is exciting, because it stands in the water. Sadly, it is slowly sinking into the sea. On a map the center is a big island split by the question mark shaped Canal Grande. There are lots and lots of smaller canals too and all traffic and transport is done by boat.  Walking streets are narrow and form a labyrinth where it's hard for a stranger to find his way. Fortunaterly a few of the most popular routes are marked by yellow signs, e.g. to Rialto, San Marco and Piazzale Roma.

The most popular spot in town is Piazza San Marco with the cathedral. When we went there for the first time, there was such a big crowd going into the church that we decided to come back in the morning before all the other tourists are there. So we did. At night the high water had spread all over the piazza - as it often does - and they had built a pavement of benches so that people could walk above the water.